Hallintoneuvosto ei hyväksy tekoälyhanketta. Se ei ole sen rooli, eikä sen pitäisikään olla: johto päättää, neuvosto valvoo. Mutta tekoäly, joka ottaa työtä hoitaakseen, koskettaa juuri sitä aluetta, josta valvonnan tulee huolehtia, eli sitä, lepääkö johdon esittämä suunnitelma yhä oletuksilla, jotka pitävät paikkansa. Viime vuonna hyväksytty strategia lähti liikkeelle tietystä kustannusrakenteesta, tietystä henkilöstötarpeesta, tietystä kilpailuasemasta. Jos tekoäly ottaa hoitaakseen osan tästä rakenteesta — joskus kokonaan, joskus ihmisvalvonnalla, joka hyväksyy tai hylkää, joskus ei lainkaan — silloin kysymys neuvostolle ei ole "onko tämä hanke hyvä" vaan "onko suunnitelma, jonka olemme hyväksyneet, yhä se suunnitelma, joka on käsillä".
Mitä neuvosto voi tässä voittaa, on ajoissa saatava näkymä rappeutumiseen. Mitä se voi menettää, on uskottavuus, jos jälkikäteen käy ilmi, että se on allekirjoittanut oletuksen, joka ei ole pitänyt paikkaansa jo kuukausiin. Valvonta, joka kysyy tekoälystä vasta kun se näkyy tilinpäätöksessä, kysyy liian myöhään.
Neuvostolla ei ole roolia sen kysymyksen suhteen, mikä tehtävä täsmälleen otetaan tekoälyn hoidettavaksi — se on toimeenpanoa, ja se kuuluu johdolle ja, siltä osin kuin se koskee henkilöstöä, sitä koskeville lakisääteisille yhteistoiminta- ja työoikeusvaatimuksille. Mitä neuvosto voi ja sen pitäisi kysyä, on: mikä oletus tämän strategian taustalla on äskettäin tarkistettu, ja kenen toimesta. Se on eri kysymys kuin "toimiiko se", ja eri kysymys kuin "onko se sallittua". Se on kysymys siitä, sopiiko suunnitelma yhä siihen maailmaan, jossa se toteutetaan.
Tämä kysymys ei hyväksy vastausta arvailuina. "Uskomme, että henkilöstömme tuottaa tässä yhä lisäarvoa" ei ole vastaus, jota neuvosto voi arvioida; se on oletus, joka itsessään on vielä vahvistettava. Neuvosto, joka ottaa tekoälypäätökset vakavasti, ei pyydä teknologian esittelyä, vaan luetteloa: mitkä oletukset ovat tämän suunnitelman taustalla, ja milloin kukin niistä on viimeksi tarkistettu suhteessa siihen, mitä yrityksessä todellisuudessa tapahtuu.
Kitka syntyy yleensä ei tekniikasta vaan tahdista ja siitä, kuka havaitsee asian ensin. Johdolla, joka on rakentanut strategian, on intressi sen pysyvän pystyssä — muutoksen myöntäminen on johtajalle eri keskustelu kuin muutoksen estäminen. Neuvostolla on päinvastainen intressi: sen on nähtävä ajoissa, milloin oletus alkaa horjua, vaikka se olisi epämukavaa sille, joka on suunnitelman laatinut.
Sama jännite ilmenee muuallakin pöydässä. Se, mitä toimitusjohtaja valvoo, kun tekoäly alkaa ottaa työtä hoitaakseen, on usein tarina markkinoille ja organisaatiolle; se, mitä talousjohtaja pitää tarkkana samassa muutoksessa, on kustannuspohja ja kapasiteettisuunnittelu; se, mitä kaupallinen johtaja näkee muuttuvan, on lupaus asiakkaalle. Neuvosto ei istu missään näistä tuoleista, mutta kuulee poikkileikkauksen: se on taho, joka voi kysyä, sopivatko nämä kolme kuvaa yhä yhteen, vai ovatko ne sittemmin etääntyneet toisistaan ilman että kukaan on sitä nimennyt. Tätä tapahtuu useammin kuin neuvosto pitää mukavana, ja juuri siksi johdon erimielisyys prioriteeteista palautuu niin usein oletukseen, josta yksi johtaja on jo luopunut ja johon toinen yhä pitää kiinni.
Joissakin yrityksissä on jo olemassa yleiskatsaus siitä, mitkä tehtävät tekoäly voi ottaa hoitaakseen, mitkä kuuluvat valvonnan piiriin ja mitkä pysyvät ihmistyönä, ja tätä yleiskatsausta tarkistetaan säännöllisesti. Siellä neuvosto voi esittää kysymyksensä ja saada konkreettisen vastauksen. Toisissa yrityksissä tätä yleiskatsausta ei ole, ja kysymykseen vastataan vaikutelmalla: "olemme sen parissa", "se etenee". Ero ei ole toimialassa eikä yrityksen koossa. Se on siinä, onko joku joskus kirjoittanut strategian taustalla olevat oletukset muistiin oletuksina eikä vahvistettuina tosiasioina. Siellä missä näin on tehty, neuvoston kysymys on varttitunnin keskustelu. Siellä missä näin ei ole tehty, jokainen tekoälypäätös on uusi keskustelu ilman yhteistä lähtökohtaa.
Taustalla oleva kysymys — mikä työ tässä yrityksessä on todella siirrettävissä tekoälylle ja mikä osa pysyy ihmistyönä tai kuuluu valvonnan piiriin — kartoitetaan tehtäväkohtaisesti FTE TO AI:n työskaanauksella, riippumatta siitä, mitä neuvosto sillä sitten hallinnollisesti tekee. Juuri tämä on olennainen ero: skannaus tuottaa tosiasiakuvan, neuvosto pysyy tahona, joka arvioi, sopiiko suunnitelma siihen yhä. Ken haluaa tietää lisää siitä, mikä strateginen oletus täsmälleen on ja miten se erotetaan tosiasiasta, löytää sen käsiteltynä kohdasta mikä on strateginen oletus ja miten selvitätte, pitääkö se yhä paikkansa.
Neuvosto, joka haluaa tietää, valvooko se yhä ajantasaista strategiaa, voi aloittaa maksuttomalla oletustarkastuksella: lyhyellä kierroksella, jossa nykyisen suunnitelman tärkeimmät oletukset nimetään ja jossa jokaisen oletuksen kohdalla näkyy, milloin se on viimeksi vahvistettu. Tämä ei ole arvio suunnitelmasta eikä neuvo henkilöstöasioissa — se on tilannekatsaus, joka laaditaan ennen kuin seuraava tekoälypäätös on asialistalla. Täydellinen vedos, jossa ulkopuolinen näkymä asetetaan rinnakkain johdon oman itsearvion kanssa, on valmisteilla.
Stel uw vraag. Vaak zit de echte vraag een laag dieper — daar mag ik naar vragen.
Answers come from this site’s knowledge base. Not tailored advice, and not a scan of your company.